sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Blogin aloitus

Hyvää iltaa,

Ylpeänä Team Selfin jäsenenä alan nyt pitämään omaa blogia tässä osoitteessa. Jos et vielä minua tunne, niin olen Tyrylahden Pekka, diplomi-insinööri, joka on nyt pari kertaa kokeillut onneaan kisalavoilla. Vuonna 2008 tein debyytin Classic Bodybuildingissa sijoittuen seitsemänneksi SM-kilpailuissa, ja toiseksi muutamaa viikkoa aikaisemmissa karsinnoissa.
Tämän jälkeen kiristin opiskelutahtia ja halusin ulos Aalto Yliopistolta, (Vanhalta nimeltään TKK). Siinä sitten pari vuotta väännettiin täyttä päivää alan toimistoduunia, treenattiin ja koitettiin saada opintoviikkoja ja lopulta korkojen kanssa opintopisteitä kasaan (jos on kohtalotovereita reisille menneestä tutkintouudistuksesta niin saa tulla puolittaman kohtalonsa).  Jollain ilveellä pääsinkin koulusta pois, ihan valmistumalla jopa. Ensimmäisen ansaitun kesälomani käytin elämäni toiseen kisadieettiin jota oltiin muuten odotettu. Homman nimi oli Athletic Fitness, dieetti oli sekä treenien että ravinnon osalta melko lailla eriluonteinen kun edellinen. Ruokavalio vaihtui Biosignaturevalmentaja-kaverini Jyri Mäkisen asiantuntevien neuvojen valmennuksen pohjalta paleo-tyyliseksi, mikä sitten alkushokin jälkeen helpotti dieettiä ja pääsin elämäni kuntoon.  Tuloksena SM-hopeaa, mihin olen hyvin tyytyväinen. Harmi vain että laji ei ole saanut juuri minkäänlaista huomiota Suomessa.  Tosiaankin tämä oli elämäni ylivoimaisesti kovin suoritus minkä olen tähän mennessä tehnyt. Paljon töitä ja uhrauksia se taival vaatikin.




Paleo-ruokavaliota olen jatkanut nyt offikaudellakin, samat periaatteet, mutta sitä lipsumista tapahtuu siinä määrin kun katson sen helpottavan elämää.  Myös treeni on vaihtunut enemmän lihastuntuma-tyyppiseksi toistopohjaisten treenien sijaan, mikä on ollut henkisesti vähemmän kuormittavaa ja tuonut lihasmassaa lisää. Sitä tässä pikkuhiljaa keräillään sillä seuraavan kerran tavoite on hilattava taas korkeammalle, helpolla treeneissä ei siis edelleenkään päästä.
Tällä hetkellä kuitenkin on elämässä treenin lisäksi paljon muitakin juttuja eikä vähiten aikaa vievä asia ole työni.  Työskentelen tällä hetkellä PK-seudulla eräässä insinööritoimistossa. Työ on hektistä, vastuuta saa koko ajan lisää ja useimmiten sitä saa todella taistella arki-iltana väsymystä vastaan salilla.


Ainiin, se kilpailemisjuttu….

Vähän sama juttu on nyt päällä kun edellisinäkin välivuosina. En pysty sanomaan vielä mitään muuta kun sen, että ainakaan tänä vuonna sitä ei tapahdu. Kapasiteettia ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi, ainoa vaihde kun on täysillä, itse en ainakaan puolivaloilla aio lavalle nousta. Siinä tilanteessa priorisointi tulee aloittaa hyvissä ajoin, jotta viimeiseen 1-2 kuukauden loppurutistukseen voi mahdollisimman paljon käyttää henkisiä ja fyysisiä voimavaroja, ja samalla höllätä muissa velvoitteissa jos se mitenkään on mahdollista. Katsotaan miten asiat etenevät, edessä on jälleen paljon asiaan vaikuttavia muuttujia.

Treenataan nyt ainakin kovaa, ja mielellään tuloksekkaasti! Eli takaosasto ja olkasektori on kovan työn alla edelleen. Tällä hetkellä treenit kulkevat hyvin, joskin selkä on aika ajoin vaivannut. Loukkasin ristiselän käsipainomaastavedossa elokuun lopulla viikkoa ennen SM-kisoja. Kisoihin sain erilaisia poppaskonstein selän edes jonkinlaiseen kuntoon, ja siitä se sitten alkoi parantua kunnes pakkanen tuli, ja ensimmäisten liukastelujen ja paikkojen paleltumisen johdosta selkä alkoi oireilemaan. Nyt on kuntoutettu ja huollettu kroppaa kovasti ja vältetty maksimirautoja, liikkeiden pysyessä puhtaina. Selkätreenitkin pystyy tekemään kovalla asenteella kunhan huolehtii kuntoutuksesta eikä kissanselkä ole tosi-asia.


Perjantain jalkatreeni olikin tällä kertaa muuttunut perjantain vetävien treeniksi. Joskus aikaisemmin kokeilin treenata 3-jakoisella, missä oli puhtaasti työntävät ja vetävät liikkeet. Homma pelitti muuten hyvin, paitsi vetävien treenien jälkeen oli lähes aina armoton kramppailu forkuissa, joten palasin suosiolla jakoon:
-1.Rinta + Selkä
-2.Jalat + Vatsat
-3.Olkapää + Kädet,
treenit 4-5 kertaa viikossa.
Tällä jaolla olenkin treenannut viimeisen 5 vuoden ajan pääsääntöisesti. Toiminut itselleni hyvin, mutta viime aikoina on tullut mietittyä josko sitä kokeilisi jotain muutakin J


Nyt parin viikon ajan olen sorvannut vetäviä ja työntäviä liikkeitä omille päiville ja tilanteen mukaan jalkoja samalla periaatteella jos se on käytännöllisesti kannattavaa, työpaikan sählyvuoro tekee nyt siitä kinkkistä ;)

Toistaiseksi nämä vaihtelut tuntuu hyvältä.  Ohessa pätkä toissapäivän treeneistä, Kaima-Eibiltä oli pakko baitata tuo ensimmäinen veto-kohautus-liike. Sai hyvin koko selkä-akselin runnutettua ja epäkkäissä tuntuu edelleen =)

Lisäksi kulmasoutu hieman kapeammalla myötäotteella sekä alatalja heti treenin kärkeen toivat ihan uutta ärsykettä selälle, ja sitä tämä "Urban Thug" tarvitsee.



 Toissapäiväinen treeni oli seuraavanlainen:

Lämmittelyksi soutu 300m

1.Alatalja 5x120kg, 5x1430kg, 5x5x120kg

2.Mave-kohautus(5x) 145kg 5x5kpl

3.Kulmasoutu kapeahko myötäote 105kg 4x10-12kpl

4.Kulmasoutu maasta myötäote 105kg 2x12kpl

5.Leuat myötäote bw(bodyweight) 1x12kpl

6.Hauiskääntö seisten tangolla 60kg 2,4,6,8,10kpl

7.Hauiskääntö scotissa oteleveyttä vaihdellen 40kg 6x6-8kpl

Kesto n. 80min. Taashan se treeni venyi, mutta onhan se kivaa touhua vaikka välillä epämukavuusalueelle mennäänkin.

http://www.youtube.com/watch?v=MngMGZEaNfg



Eilen oli lepopäivä, ja tänään pumppipitoinen päivä kuvauksissa ravintovalmentajani Jyrin ja ammattikuvaaja Antti Kososen kanssa. Kuvia on tulossa myöhemmin.
Tervetuloa seuraamaan treenejäni ja muita kommelluksia täältä, laita kommenttikohtaan heränneitä kysymyksiä tai palautetta. Palataan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti